Punakaali-sellerisalaatti

    Ainekset:

    • 150 g punakaalia
    • 120 g päärynää
    • 120 g sellerijuurta
    • 30 g rusinoita
    • 5 rkl Olivia rapsiöljyä
    • Kastike: 2 rkl viinietikkaa, suolaa, pippuria

    Valmistus:

    1
    Pilko kaali hienoiksi suikaleiksi ja keitä muutamia minuutteja suolalla maustetussa vedessä. Valuta. Valmista kastike ja sekoita kaaliin. Anna seistä tunnin viileässä. Kuori päärynät ja pilko kuutioiksi ja lisää rusinoiden kanssa salaattiin. Kuori sellerijuuri ja leikkaa pieniksi suikaleiksi. Paista noin minuutti. Nosta paistetut sellerisuikaleet salaattiin ennen tarjoilua.

    Jaa viesti:

    Kesäisin tien vieriä koristavat lukuisat keltaiset rapsipellot ovat muutakin kuin silmäniloa ja kaunista maisemaa, sillä rapsista valmistetaan myös kotimaista Olivia-rapsiöljyä. Kotimainen Olivia-rapsiöljy päätyy nopeasti ja tuoreena Sinun ruokapöytääsi. Olivia-öljystä ei tule ruokaan sivumakua, vaan se tuo esiin ruokien parhaat ominaisuudet. Rapsiöljy on lisäksi hyödyllistä terveydelle, sillä se sisältää korvaamattomia omega-3- ja omega-6-rasvahappoja, joita elimistö ei pysty tuottamaan itse.

    Saatat pitää myös näistä resepteistä:​